niagara

Mutta itse asiaan: tässä putoukset!

Vasemmalla Ameriikan puoli, ja oikealla Kanadan puoli.

Ameriikan puoli koki pienoisen maanvyörymän jokunen vuosi sitten minkä vuoksi putous laskee nyt kiville eikä suoraan jokeen.

Muistaakseni tältä puolelta vanhin elossa alas tullut koskenlaskija oli 63-vuotias opettajatar (tahallaan), ja nuorin 7-vuotias poika jolla oli apunaan vain pelastusliivit (oletan että vahingossa).

Ja tässä Kanadan puoli! Siellä siis virtaa enemmän vettä kuin Ameriikanputouksilla kuten kuvastakin näkee.

Itseasissa kaikki putouspuuhat on kovin ei-turistirysiä koska ne ovat valtion omistuksessa. Me valittiin monien suosittelema laivamatka putousten viereen, ja sieltä sai näin hienot (kierrätettävät) sadeviitat.

Ihan putousten vieressä olisi kuin olisi suihkussa ollut, eli viitoista huolimatta kastui ihan kokonaan. Meistä se oli hurjan kivaa mutta Mailiksesta oli vähän kurjaa kun meni vettä silmiin.

Putousten jälkeen ajettiin läheiselle viinitilalle lounaalle (Ontariossa tehdään yllättävän paljon viintä) toipumaan Niagaran neonvaloista, ja jatkettiin siitä sitten Montrealiin. Tarkoitus oli ajaa sinne noin seitsemässä tunnissa, mutta matka venyi lähes kymmeneen tuntiin koska seistiin Torontossa liikenteessä kaksi tuntia onnettomuuksien takia.

Jouduttiin sitten syötettämään pienimmälle matkaajalle nallekarkkeja tasaisin väliajoin huudon välttämiseksi.