Montrealin koronatilanne oli hyvä kesän lopussa, ja hetken näytti siltä että syksy saa alkaa melko normaalisti. Kolmannen asteen koulutus alkoi joka tapauksessa etänä, mutta muu alkoi lähiopetuksena, jopa suomikoulu!
Pidimme kuitenkin varotoimena ensimmäisen suomikoulun puistossa, ja Bean ryhmä oli askarrellut siellä tällaista luontotaidetta. Seuraava suomikoulu pidettiinkin sitten jo virtuaalisesti tilanteen huonontuessa taas. Nyt koko Montreal on "esikaranteenissa", eli koulut ovat auki ja töissä ja kaupassa saa käydä, mutta kaikki muu on kiinni.
Ennen tätä ehdimme viettää syyspäiväntasausta teekutsuilla puutarhassa, jossa vieraina oli Vincen serkku puolisoineen. Tämän jälkeen emme ole käyneet missään tai kutsuneet ketään meille (ei edes ulos). Sisällähän emme ole olleet toisten luona tai kutsuneet meille ketään sisälle sitten maaliskuun. Taitaa olla edessä pitkä talvi! Olemme siis koittaneet edes käydä jossain kodin ulkopuolella oman perheen kesken, ja yksi pieni reissu tehtiin syyskuussa Bromontiin sienimetsään. Metsää on ojitettu viime vuonna, joka on johtanut sen kuivumiseen, ja sienisato oli erittäin huono. Tuossa kuvassa kyllä kerään kultapiiskua, eli huono saalis ei sentään johtunut siitä että koitin etsiä supppilovahveroita heinikosta.
Illalliseksi piti kuitenkin hakea kaupasta hummeria.
Sienestämisen lisäksi omenien poimiminen on vielä sallittua, ja kävimme viime viikonloppuna omenatarhassa.
Omenasato oli paljon sienisatoa parempi, ja Vince ja Mailis keittivät samana iltana monta litraa omenasosetta. Siitä on saanut hyvän jälkiruuan koululaisten eväisiin (kunhan nyt vaan koulut pysyisivät auki!). Täytynee keksiä muitakin tällaisia pikkuretkiä syksyn varrelle ettei ihan tulla mökkihöperoiksi.





















