karanteenissa taas

Montrealin koronatilanne oli hyvä kesän lopussa, ja hetken näytti siltä että syksy saa alkaa melko normaalisti. Kolmannen asteen koulutus alkoi joka tapauksessa etänä, mutta muu alkoi lähiopetuksena, jopa suomikoulu!

Pidimme kuitenkin varotoimena ensimmäisen suomikoulun puistossa, ja Bean ryhmä oli askarrellut siellä tällaista luontotaidetta. Seuraava suomikoulu pidettiinkin sitten jo virtuaalisesti tilanteen huonontuessa taas. Nyt koko Montreal on "esikaranteenissa", eli koulut ovat auki ja töissä ja kaupassa saa käydä, mutta kaikki muu on kiinni. 

Ennen tätä ehdimme viettää syyspäiväntasausta teekutsuilla puutarhassa, jossa vieraina oli Vincen serkku puolisoineen. Tämän jälkeen emme ole käyneet missään tai kutsuneet ketään meille (ei edes ulos). Sisällähän emme ole olleet toisten luona tai kutsuneet meille ketään sisälle sitten maaliskuun. Taitaa olla edessä pitkä talvi!  

Olemme siis koittaneet edes käydä jossain kodin ulkopuolella oman perheen kesken, ja yksi pieni reissu tehtiin syyskuussa Bromontiin sienimetsään. Metsää on ojitettu viime vuonna, joka on johtanut sen kuivumiseen, ja sienisato oli erittäin huono. Tuossa kuvassa kyllä kerään kultapiiskua, eli huono saalis ei sentään johtunut siitä että koitin etsiä supppilovahveroita heinikosta. 
Illalliseksi piti kuitenkin hakea kaupasta hummeria. 

 

Katoimme oman illallisen farmin toiseen päähän lasten katsoessa telkkaria toisessa päässä, ja kyllä se melkein oli kuin olisi ollut treffeillä ravintolassa (no ei ihan, mutta parempi kuin ei mitään).

 
Sienestämisen lisäksi omenien poimiminen on vielä sallittua, ja kävimme viime viikonloppuna omenatarhassa.  

 

Siellä ei edes tarvinnut pitää maskia kunhan pysyi poissa muiden poimijoiden tieltä.

 

Omenasato oli paljon sienisatoa parempi, ja Vince ja Mailis keittivät samana iltana monta litraa omenasosetta. Siitä on saanut hyvän jälkiruuan koululaisten eväisiin (kunhan nyt vaan koulut pysyisivät auki!). Täytynee keksiä muitakin tällaisia pikkuretkiä syksyn varrelle ettei ihan tulla mökkihöperoiksi.  

työpöytiä kaikille

Koska on syytä pelätä että opetus siirtyy lapsillakin jossain vaiheessa takaisin kotiin, olen koittanut saada kaikille kunnon työpisteen jonnekin muualle kuin keskikerrokseen. Molempien lapsien koulussa on verraten hyvä tilanne sillä niissä on ollut vain yksi tartunta tähän asti, mutta toinen niistä osui Bean luokalle. Bea on nyt sitten meistä ensimmäinen ja toistaiseksi ainut joka on käynyt koronatestissä. Vaikka onneksi kukaan muu oppilas ei ollut saanut tartuntaa, koko luokka oli joka tapauksessa melkein kaksi viikkoa karanteenissa kotona. Etäopetus oli järjestetty hyvin, ja Bea oli omissa Zoom-kokouksissaan Mailiksen huoneessa sillä aikaa kun me etäopetettiin tahoillamme Vincen kanssa. Olimme kaikki kuitenkin erittäin huojentuneita kun kouluun sai taas palata. 

Bea on ehtinyt jo pidempään pyydellä kirjoituspöytää omaankin huoneeseensa, ja vihdoin pari viikkoa sitten saimme asian aikaiseksi korona-karanteenin motivoimana. Pöydän tieltä piti siirtää pois leikkikeittiö, ja se sisältöineen pakattiin anopin kellariin odottamaan että pieni Éloi-serkku vähän kasvaa ja saa sen omakseen. 

 

Sen jälkeen Mailiksen pöytä siirrettiin Bean huoneeseen...

 

...ja Mailis sai "uuden" kirjoituspöydän onnistuneen netti-ilmoitusten väijymisen jälkeen. Mailis olikin valittanut että vanha pöytä oli sille liian matala, ja oli tyytyväinen isompaan pöytään. Nyt vihdoinkin vaikuttaa myös siltä että lapset tekevät kotitehtäviä ja välillä askartelujakin omissa huoneissaan eikä aina olohuoneen lattialla tai keittiössä. 

Viimeinen projekti oli Bean huoneessa sijaitseva Vincen työnurkkaus, joka on ollut aika askeettinen tähän asti. Sinänsä askeettisuudessa ei ole mitään vikaa (päin vastoin), mutta nyt kun Vince on aina kotona, sen toimistonurkkaukseen on kerääntynyt jatkuvasti enemmän papereita, kirjoja ja muita epämääräisiä kasoja. 

Syyssiivouksen yhteydessä Vince kävi kierrätyskeskuksessa hakemassa ruman mutta sopivan kokoisen kirjahyllyn itselleen. Se melkein mahtui autoonkin, ja sen saaminen yläkertaan oli niin vaikeaa että se taitaa nyt olla siellä loppuikänsä rumuudestaan huolimatta (mietin kuumeisesti miten sen saisi tuunattua paremmaksi). 

Mutta ainakaan printteri ei enää ole lattialla! Väkersin Ikean johdosta ja rikkoituneen aurinkokennovalon varjostimesta toimistoon kattovalon, ja nyt siellä näkee tehdä töitä myös hämärinä aamuina ja iltoina. 

Itsellänihän ei ole mitään omaa työtilaa, mutta nyt kun olen saanut kaikki pois keskikerroksesta saan koko keittiön pöydän omaan käyttööni.

Mailis 12 v!

Mailis täytti 12 syyskuun alussa! Pandemian takia mitään juhlia ei järjestetty, mutta sankari sai kuitenkin kakkua sänkyyn, ja yhden tosi ison lahjan. 

Harry Potter -innostus ei laimene, mutta uuden synttärihupparin lisäksi isoin lahja tänä vuonna oli oma tietokone jolla saa ruveta tekemään koulutehtäviä. Nyt kun oma läppärini on koko ajan työkäytössä on tosi kiva ettei sitä tarvitse jakaa lasten kanssa. Ylästeen myötä Mailis sai myös kännykän, ja on jo ehtinyt liittyä luokkakavereiden Instagram-chättiin missä ne chättäilevät ja soittelevat toisilleen kaiken iltaa.  

Kohta Mailis menee pituudessa ohi, mutta on se silti vielä pieni. 

koulunalku

Ainoanakaan aikaisempana vuonna ei olla odotettu näin hartaasti elokuun loppua, mutta vihdoin odotus palkittiin ja koulu alkoi! Pitkin kesää on jännitetty että alkaako koulu ja miten alkaa (vaikka jotenkin osa-aikaisesti), mutta onneksi tarkoitus ainakin on että se sujuu ihan tavallisena lähikouluna (koputetaan puuta).
Mailis menee yläkouluun, ja siellä on koulupukupakko. Koulupuvun eri osat on siis ostettu jo kesällä hyvissä ajoin, ja ihan vaan vähän kinasteltu vanhempien kanssa siitä että saako koulupukuun kuuluvan hupparin kanssa mennä joka päivä kouluun (ei saa, ei ainakaan ensimmäisenä päivänä). 

Bealla saa koulussa olla päällä mitä vaan, mutta sekin halusi tilata H&M:stä itselleen "koulupuvun" kun isosiskollakin on.  

Mailiksen uusi koulu on vain muutaman kilometrin päässä kotoa, ja sinne pääsee helposti pyörällä tai kävellen. 

Ensimmäisenä aamuna Vince pyöräili Mailiksen mukana ja haki sen kotiinkin, mutta tästä eteenpäin se menee sinne yksin tai kavereiden kanssa. 

Koulussa on yleisissä tiloissa maskipakko, joten loppukesästä ompelemani maskit pääsivät vihdoin tositoimiin. 

Vaikka Mailis ei ole maskista innoissaan, niin se sanoi että tämä hänen kuosinsa oli vähiten kamala maskeista mitä hän näki koulussa. Huomenna Mailis onkin sitten taas jo kotona, sillä yläkoulu alkaa porrastettuna jotta kaikille luokka-asteille saadaan rauhassa teroitettua korona-varotoimet. Vasta ensi torstaina siellä on koko koulu yhtä aikaa. 

Bealla ei ole maskipakkoa mutta suositus on, joten sekin laittoi sen naamaansa päästyään porttien toiselle puolelle johon en päässyt itse tänä vuonna ollenkaan mukaan. 

Molemmat lapset olivat tosi innoissaan kouluunpaluusta, mutta niin olivat kyllä vanhemmatkin!