tiistai 25. heinäkuuta 2017

Bea 5v!


Bea täyttää tänään viisi vuotta, ja sai perinteisen kakkuaamiaisen sänkyyn (viisivuotias osaa jo pysyä sängyssä nukkuvaa näytellen, ja odottaa kakun saapumista). Syntymäpäivänä(kin) on sateista ja viileää, mutta ohjelmassa on silti seuraavaksi uimakoulu. Eilen Vincen isä kävi hakemassa lapset syntymäpäivälounaalle, ja viikonloppuna Vincen äiti oli meillä juhlistamassa synttäreitä.
Kakku sai koristeita karamellipopkorneista jotka ostettiin kesälomareissulla, ja jotka löytyivät lauantaina hanttimiehen penkin alta (pussissaan toki!).

Kakun jälkeen Evelyne lähti lasten kanssa marionetti-esitystä katsomaan, ja me jäimme Vincen kanssa salassa kasaamaan molempien lasten syntymäpäivälahjaksi tarkoitettua kiipeilytelinettä.
Teline oli yllättävän helppo koota, ja saimme sen valmiiksi hyvissä ajoin ennen lasten palaamista, emmekä edes tiuskineet toisillemme yhtään!
Viisivuotias suostui luopumaan pienestä muovisesta hiekkalaatikostaan kiipeilytelineen tieltä. Harmiksi sunnuntaista asti on satanut, eikä märällä telineellä oikein pysy, eli sitä on pitänyt tyytyä ihailemaan ikkunasta. Toivotaan että tänään ilmat hiukan paranisivat, sillä torstaina saavumme jo Suomeen ja kiipeilyteline saa jäädä odottamaan leikkijöitä elokuun puoleenväliin asti!

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

reissuraportti, osa 2

Viime kerralla kävimme koko perheen voimin tutustumassa valtion voimalaitokseen, ja tänä vuonna Vince ja Nicholas (toisen perheen isä) ajoivat kahdestaan yhteensä kuusi tuntia käydäkseen vielä isommassa voimalaitoksessa (ei voi ymmärtää, mutta tässä kuva sieltä). Tuo on siis pato jonka takana on tekojärvi. 
Kuten viimeksikin, Vince osti tältäkin energialaitokselta matkamuistomukin (omani ostin keramiikkapajasta). 
Takaisin tullessa yövyimme taas yhden yön matkalla ihan vaan oman perheen kesken, ja olin valinnut yöpaikaksi jurtan! Se näkyy tuolla vuorella taka-alalla, ja sinne käveltiin pientä metsäpolkua pitkin vähän niinkuin meidän mökille Mynämäessä.
 Sisältä se oli varsin moderni keittiöineen ja vessoineen!
Makuupussiakaan ei tarvinnut mukaan, vaan kaikille oli omat sängyt lakanoineen.
Sanoin Vincelle että jos meille koskaan tulee mökkikuume (epäilen), niin voisimme mökin sijaan hankkia tällaisen modernin jurtan. Paikan omistaja sanoi että se on ihan talviasuttavakin, mutta että kaminaan pitää öisin lisätä parin tunnin välein puita.

Nyt olemmekin taas jo kotona. Aamulla olimme uimakoulussa viileässa ilmassa, ja itselläni oli nyt iltapäivällä opetusta (toiseksi viimeinen luento). Loppuviikosta Vince lähtee kesän toiselle konferenssimatkalle Italiaan, ja pian sen jälkeen me lähdemmekin jo Suomeen! Sanoin lapsille että siellä pääsee mummin kanssa nukkumaan makuupussissa ihan oikeaan telttaan jos haluaa.

reissuraportti, osa 1

Olemme tulleet Vincen kanssa siihen ikään että alamme arvostaa rutiineja ja vieroksua ennalta-arvaamattomuutta, ja tämän kesän reissu oli siis aika tarkka toisto kahden vuoden takaisesta reissusta.
Matkan ensimmäinen etappi oli taas lounastauko Quebecin kaupungissa, jossa söimme samassa ravintolassa kuin viimeksikin (samat annokset myös).
Kuten viimeksikin, ajoimme lounaan jälkeen Baie St. Paulin kylään rannalle ja yöpymään, ja jatkoimme sieltä seuraavana päivänä eteenpäin.

Hotelli sentään oli eri, ja tällä kertaa nukuimme vanhassa pappilassa joka oli muutettu majapaikaksi.

Tässä kuva lautalta seuraavana päivänä...
...jonka jälkeen ajoimme katsomaan valaita samaan paikkaan kuin viime vuonna. Tänä vuonna ei näkynyt valaita, mutta merihylkeitä kylläkin. 

Viime kerrasta poiketen vietimme koko mökilläoloajan Montrealista mukaan lähteneiden naapureiden kanssa. Heillä on samanikäisiä lapsia jotka tulevat hyvin toimeen Mailiksen ja Bean kanssa, ja kotiin ajaessa Vince sanoikin että hänestä tuntuu ettei hän ole jutellut Mailiksen ja Bean kanssa ollenkaan viimeiseen kolmeen päivään.
Reissun paras sää osui majakkapäivälle (myös täällä kävimme viimeksikin).
Tässä kuva koko retkikunnasta.
Mailis sai reissulle mukaan vanhan digikameran, ja otti runsaasti kuvia. Sitä muistikorttia ei muuten vielä ole purettu, ja siellä saattaa olla uusia kuvakulmia matkaan.
Bea ja Gabrielle rakentamassa patoa (tms.). Mökillä oli niin paljon hyttysiä ja mäkäräisiä ettei siellä voinut ollut ulkona yhtään, mutta rannalla tuuli sen verran että siellä sai olla rauhassa.
Mailis ja Zachary.
Noah, porukan nuorin, ja lasten kanssa rakentamani rapujen joukkovaellus (toisella puolella rantaa oli elintarvikehdas jossa tehtiin ravuista ruokaa).
Auringonlasku mökillä viimeisenä iltana (itse olin visusti sisällä hyttysiä piilossa).

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

uimakoulu

Meiltä 7 minuutin kävelymatkan päässä on uima-allas, mutta koska Vincen äidillä oli viime kesään asti samapituisen automatkan päässä oma allas, emme ole ostanut jäsenyyttä ennen tätä kesää. Jäsenyyden "kylkiäisenä" saa varsin sopuhintaisen uimakoulun, joten molemmat lapset ovat käyneet uimakoulussa koulujen loppumisesta asti. Aluksi olin ilmoittanut vain Mailiksen, mutta Beakin vaati päästä uimakouluun (se on todella innoissaan siitä että se on syksyllä Koululainen).
Bea on tuo jolla on pinkki uimapuku. Kesän alku on ollut kylmä ja sateinen, ja vesikään ei ole lämminnyt (eikä täällä pääse edes saunaan lämmittelemään). Bean ryhmän toinen tyttö ei ole suostunut menemään altaaseen sitten ensimmäisen uimatunnin, ja yksi Mailiksen kaveri menee kesken "tunnin" (uima"tunti" kestää n. 20-25 minuuttia) moneksi minuutiksi suihkuun lämmittelemään.
No mutta, kylmät aamu-uinnit kasvattaa luonnetta ja valmistaa Suomen vesilämpötiloihin.
Puuro maistuu uimakoululaisille lounaaksi.

Huomenna lähdemme viideksi päiväksi reissuun "pohjoiseen", sinne samalla mökille missä olimme kaksi vuotta sitten (klik klik klik), ja uimakoululaiset pitävät pienen tauon. Toivottavasti palatessa vesi (ja ilmat) ovat vihdoin hiukan lämmenneet.