Sekä lapset että minä ollaan panostettu jääkaapin ulkonäköön tällä viikolla. Ensin molemmat lapset tekivät perhepotretteja:
Loppuviikosta sain itse vihdoin aikaiseksi spray-maalata lasten moniväriset jääkaappimagneetit. Nyt ne eivät enää häiritse yhtään vaikka niitä on ihan yhtä paljon kuin ennen. Miksi niin iso osa lasten tavaroista on kamalan kirjavia ja lähes aina päävärien värisiä?
Kesäsuunnitelmatkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Vince osallistuu yliopiston "professorivaihtoon", ja opettaa kesäkuussa parin viikon kesäkurssin Pekingin yliopistossa. Me menemme osaksi ajasta mukaan Kiinaan, ja tulen sieltä sitten ensin lasten kanssa Suomeen, Vincen seuratessa viikon päästä. Olen siis lasten kanssa Suomessa juhannuksena, mitä ei sitten ole tapahtunut... koskaan? Tänä kesänä en siis voi opettaa kesällä itse ollenkaan, mutta toivottavasti syksylle on sitten taas töitä.
Mutta hei, Kiina ja Suomen juhannus!
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
kevät! ja puutarha! ja piknik!
Lauantaina oli ainakin 15 astetta lämmintä, eli ihan täydellinen puutarhan siivouspäivä. Mailis vietti osan päivästa grandmaman luona, joten lapsista vain Bea oli apulaisena.
En haravoinut syksyllä mitään, joten olen yhteensä nyt keväällä siivonnut puutarhasta yli kymmenen tuollaista paperipussillista oksia, lehtiä, ja muuta kompostiroskaa. Vincen vastatessa ruokahuollosta koko päivän ehti säkkejä tulla seitsemän pelkästään eilisen aikana, ja illalla kipeitä lihaksia piti saunan puutteessa hoitaa kuumassa kylvyssä.
Parhaillaan mietintää aiheuttaa tuo aidanvieri keinun takana. Se on niin varjoinen alue ettei siinä oikein kasva muu kuin roskapuuntaimet (jotka sitten kasvaa sitäkin paremmin). Taidan siirtää sinne kuunlijoja muualta pihalta, mutta ensin pitää keksiä millä korvaan ne liljat sieltä mistä kaivan ne ylös.Siivosin myös Bean leikkimökin kesäkuntoon ja lisäsin säkillisen hiekkaa hiekkalaatikkoon.
Oli kiva huomata että suurin osa viime vuoden kasveista on selvinnyt talven yli.
Tämän pihan ensimmäisen narsissin leikkasin jo maljakkoon sisälle, mutta onneksi siitä vierestä aukesi heti seuraavana päivänä toinen. Meidän pihan ja tien välissä on verkkoaitaa jonka köynöskasvi peittää kesällä, ja siinä alla kasvaa sellaisia oransseja pâivänliljoja. Köynöskasvi tuppaa kasvamaan niiden päälle, eli sitä pitää näin keväällä aina vähän siivota ja siirrellä takaisin aidalle. Tässä aidansivulla on yksi kohta jossa ei jostain syystä kasva muuta kuin rikkaruohoja. Nyt revin ne kaikki ylös juurineen ja lisäsin möyhittyyn maahan lannoitetta ja uutta multaa. Kunhan taimitarhat aukeaa istutan siihen lupiineja siinä toivossa että ne tulisivat takaisin ensikin vuonna.
Ja tässä on viime vuonna istuttamani raparperi! Näyttää vahvasti siltä että se selvisi talvesta, ja kohta saa taas raparperipiirakkaan ja -mehua.
Voipunut puutarhuri iltapäivällä:
Sunnuntaina olikin sitten yli 20 astetta lämmintä (!), eli erinomainen ilma viettää lepopäivää.
Kutsuimme keskustassa asuvat kaverit meille tänne "maalle" nauttimaan "kesä"päivästä, ja koko päivä menikin lasten leikkiessä pihalla, ja aikuisten istuessa kuistilla. Lounaan jälkeen kävelimme järvenrantaan jälkiruualle, ja sieltä palatessamme keitimmekin iltapäiväteet ja söimme vielä pari leivosta. Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon.
perjantai 15. huhtikuuta 2016
kevät!
Aaaahhh sunnuntaiksi luvataan melkein 20 astetta lämmintä!
tänään oli jo viitisentoista (varmaan enemmänkin auringossa), joten pesin talvihaalarit ja paksuimmat toppatakit talvivarastoon. Illalla siivosin ja pesin kuistin jota toivottavasti päästään käyttämään jo huomenna aamuteeaikaan. Muu vapaa-aika on mennyt tällä viikolla kevätsiivoja tehden sisällä ja puutarhassa, eli on siis se aika vuodesta jolloin työnteko haittaa harrastuksia. Onneksi yksi neljästä kurssista loppuu ensiviikolla ja toinen sitä seuraavalla viikolla, eli toivon että kohta jää aikaa aloittaa muutama tämän kesän taloprojekti lasten ollessa vielä koulussa ja hoidossa (tai pikemminkin saattaa syksyllä aloitettuja taloprojekteja loppuun).
Viime viikonloppuna ei ollut lämmin mutta aurinkoista oli, ja lähdimme ilman sen suurempia valmisteluja nauttimaan ilmoista Bromontiin lauantaiaamuna. Vincen paikkaknutalaiset kaverit tulivat seuraksemme, ja kävimme pitkällä kävelyllä vielä vähän lumisessa metsässä, ja istuimme iltaa aikuisten kesken lasten mentyä nukkumaan. Tässä tärähtänyt kuva Beasta ja Leon-pojasta. Tältä viikonlopulta tulee sitten toivottavasti kuvia ulkoa.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
pääsiäinen
Pääsiäinen oli ja meni, ja vaikka välillä ilmatkin olivat todella keväiset, niin nyt on taas pakkasta oikein kunnolla. Tässä takautuvasti muutamia pääsiäisviikonloppukuvia.
Viime vuonna tehtiin lasten kanssa vesivärimunia, ja tänä vuonna glitterimunia.
Pääsiäisunnuntaina mentiin Vincen isän mökille brunssille,ja sitten molemmat lapset jäivätkin sinne yöksi! Mailis on ollut siellä jo tietysti monta kertaa, mutta Bealle tämä oli ensimmäinen kerta siellä yökylässä ilman vanhempia. Pihalle jäi kaksi iloista lasta pelaamaan jääkiekkoa grandpapan kanssa, ja loppuvierailukin oli mennyt oikein hyvin!
Me ehdittiin siis lapsettomina seikkailemaan aurinkoiseen Montrealin keskustaan ennen ravintolaillallista. Vincellä on niskat jumissa jo kohta neljättä viikkoa ja niin kova kipulääkitys ettei se saa juoda ollenkaan alkoholia, eli olimme kotona jo reippaasti ennen yhdeksää, ja nukkumassakin jo yhdeltätoista.
Viime vuonna tehtiin lasten kanssa vesivärimunia, ja tänä vuonna glitterimunia.
Pääsiäisunnuntaina mentiin Vincen isän mökille brunssille,ja sitten molemmat lapset jäivätkin sinne yöksi! Mailis on ollut siellä jo tietysti monta kertaa, mutta Bealle tämä oli ensimmäinen kerta siellä yökylässä ilman vanhempia. Pihalle jäi kaksi iloista lasta pelaamaan jääkiekkoa grandpapan kanssa, ja loppuvierailukin oli mennyt oikein hyvin!
Me ehdittiin siis lapsettomina seikkailemaan aurinkoiseen Montrealin keskustaan ennen ravintolaillallista. Vincellä on niskat jumissa jo kohta neljättä viikkoa ja niin kova kipulääkitys ettei se saa juoda ollenkaan alkoholia, eli olimme kotona jo reippaasti ennen yhdeksää, ja nukkumassakin jo yhdeltätoista.
Seuraavana aamuna loikoilimme sängyssä ja söimme esanssimuroja joita en anna lapsille, ja luimme kirjoja joita ostimme edellisen päivän divarikierroksella. Vanhuus ei tule yksin! Niskakivun ja aikaisten nukkumaanmenojen lisäksi vanhuuden huomaa siitä että me tavattiin aika tarkkaan 15 vuotta sitten tähän aikaan vuodesta. Kohta kahdeksan aika kiireisen pikkulapsivuoden jälkeen on kyllä ihan mahtavaa että nyt on tälläisia viikonloppuja välillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















