Viime keskiviikko oli sitten SE päivä. Edellisenä päivänä tuli kivuliaita supistuksia jotka eivät sitten kuitenkin johtaneet mihinkään, mutta keskiviikkoiltapäivänä alkoi tositoimet. Viideltä soitin kätilölle ja sanoin että nyt ehkä on kunnon supistuksia, ja hän sanoi tulevansa tarkistamaan missä mennään. Kun kätilö saapui kuuden maissa supistukset tulivat jo kolmen minuutin välein, ja olimme täyttämässä synnytysallasta yläkerran makuuhuoneessa. Myöskin Mailisvahti oli jo hälytetty paikalle.
Kätilö teki nopea sisätutkimuksen, totesi että olen seitsemän senttiä avautunut, ja sitten istui apulaisensa kanssa altaan vierelle hengailemaan. Siinä vaiheessa kivut olivat vielä niin siedettäviä että supistusten välillä juttelin heidän kanssaan ja söin vähän, ja varmistin että onhan kätilö sitä mieltä että vauva ehtii syntyä ennen auringonlaskua (ettei joudu kovin kauaa kärsimään). Näin jälkeenpäin ajatellen kuumaan veteen olisi kannattanut mennä aikaisemminkin, mutta koska se oli ainut kivunlievitys menetelmäni pelkäsin käyttää sitä "liian aikaisin" ja sitten olla ihan ilman lisäkeinoja.
Suurin ero sairaalasynnytykseen oli että ensimmäisen sisätutkimuksen jâlkeen (jota pyysin itse) kätilö ei "sekaantunut" synnytykseen mitenkään. Supistusten koventuessa hän päätteli ääntelystä ja heijaamisestani missä mennään, ja vähän ennen loppua siirtyi sängyn reunalle istumaan pitääkseen käsistäni kiinni. Missään vaiheessa hän ei sanonut että olisi aika ponnistaa tai miten pitkään pitää ponnistaa, mutta kysyi muutamaa supistusta ennen loppua Vinceltä meneekö hän altaaseen ottamaan vauvan vastaan. Vince oli hetken vähän empivä mutta tuli sitten veteen, ja kätilö neuvoi häntä vauvannappaamisessa. Muutaman supistuksen jälkeen vauva syntyikin vauhdikkaasti Vincen käsiin! Vince piti vauvaa hyvän tovin kun koitin itse tokentua vähän, ja antoi vauvan sitten imetettäväksi.
Vince oli valtavan iloinen ja ylpeä saatuaan napata vauvan altaassa, ja on sitä mieltä että vaikka hän aluksi epäröi kotisynnytyksen suhteen, tämä oli paljon parempi kokemus kuin Mailiksen sairaalasynnytys. Kotona isä saa (joutuu?) myöskin tehdä koko ajan jotain (hakea lisää kuumaa vettä altaaseen ja ruokaa kaikille, poistaa ylimääräistä vettä, tuoda lisää pyyheitä ja niin edelleen) mikä helpotti Vincen avutonta oloa synnytyskipujen edessä, sairaalassa kun isä on yleensä assistentti jolta ei varsinaisesti tarvita mitään.
Kaikkiaan synnytys kesti vain reilut viisi tuntia. Itse huilin altaassa ainakin tunnin jälkikäteen, ensin vauvan kanssa ja sitten ilman vauvaa. Jälkisupistukset olivat aika rankkoja, ja lopulta kätilö päätti että tulee vetämään istukan ulos vaikka olin itse vähän sitä vastaan. Yksi ero sairaalasynnytykseen muuten on että sairaalassa napanuora leikataan saman tien, mutta kotona sen annetaan olla kiinni molemmissa siihen asti että se lakkaa sykkimästä että se ehtii kuljettaa viimeisetkin ravinteet ja hapen vauvaan. Olisikohan se siis ollut puolisen tuntia ainakin paikoillaan sen jälkeen kun vauva oli jo ulkona.
On ehkä teidän onni että oli jo sen verran pimeää ettei kauhean hyvin näe miltä altaan vesi näyttää tässä vaiheessa.
Tässä mahtava kätilöni Roz ja vauvanpunnitus! Vaaka on kalavaaka, pussi kylläkin ihan vauvoja varten ommeltu. Vauva painoi 3 kiloa ja 690 grammaa, ja oli 52 senttiä pitkä (tosin seuraavana päivänä lastenlääkarillä pituudeksi mitattiin vain 48 senttiä, mikä kertonee siitä että vastasyntyneen mittaaminen on vähän haastavaa).
Kätilön oppipoika ja apulainen hieroi vauvan päätä laittaakseen kallonluut paremmin paikoilleen. Takana voipunut synnyttäjä edelleen altaassa.
Kun vihdoin nousin altaasta pyörryin saman tien, mutta onneksi Vince ja kätilö pitelivät molemmilta puolilta kiinni. Sitten vietinkin hyvän tovin lattialla makoillen, mehua juoden ja voimia keräillen. Lattialta myös seurasin miten Vince tyhjensi altaan ampärillä toisen kerroksen ikkunasta takapihalle, ja heitti perään suojamuovit ja lopuksi koko altaan. Toivon ettei kauhean moni naapuri ollut enää hereillä siinä vaiheessa.
Suihkun jälkeen kätilö teki nopean alapäätarkastuksen ("tämähän näyttää ihan neitseelliseltä!"), ja esitteli meille istukkaa (joka on nyt muuten pakastimessa odottamassa loppusijoitustaan). Pääsimme kaikki onnellisina mutta aika voipuneina nukkumaan puolen yön maissa.
Mailis oli paljon yläkerrassa synnytyksen jälkeen, mutta kävi vain pari kertaa katsomassa meitä synnytyksen aikana. Se oli valtavan iloinen vauvasta ja auttoi kätilöä vauvan- ja äidinhoidossa ennen nukkumaanmenoa. Kätilömme on ollut Mailiksen tarhassa töissä (jossa tutustuimmekin häneen aluksi), eli koko kokemus oli varsin mukava Mailiksellekin.
Tässä uusi tyttö vajaan vuorokauden ikäisenä! Seuraavana päivänä kävimme näyttämässa vauvaa lastenlääkarillä koska normiläärimme joka olisi tullut kotikäynnille oli kesälomalla. Kaikki oli hienosti.
Mailis oli ainut joka sanoi koko ajan että vauva on tyttö, ja on varsin iloinen siitä että oli oikeassa. Molemmat tytöt muuten syntyivät tasan 5 päivää ennen laskettuja aikojaan.
