Viimeiset päivät Quebecissä siis kuluivat Vincen isän mökillä vähän rauhallisemmissa tunnelmissa kuin siihen astiset lomapäivät, mutta Mailis piti huolen siitä ettei sielläkään varsinaisesti rauhoittumaan päässyt. Me siis juhlittiin joulua ensin Vincen äidin suvun kanssa 24. päivä, sitten Vincen isäpuolen perheen kanssa 25. päivä, ja vielä kolmannen kerran Vincen isän suvun kanssa 30. päivä. Eilen Mailis vihdoin pääsi jyvälle lahjojen avaamisen hienoudesta ja halusi sitten avata kaikkien muidenkin lahjat.
Tänään me vietettiin uudenvuodenaatto ajamalla kotiin. Matka meni melkin yhtä leppoisasti kuin menomatkakin, sää vaan oli hieman huonompi ja tankkaustauot huonommin suunnitellut. Vaikka reissu oli tosi kiva ja oli ihanaa nähdä kaikkia, nin on kyllä ihana olla kotonakin. Mailiskin taitaa olla uupunut reissaamisesta kun meni jo kahdeksalta nukkumaan torkuttuaan koko päivän autossa. Nyt menen äkkiä siis itse suihkuun, jätä lopun tavaroiden purkamisen huomiselle ja kidutan joulumatkasta jo valmiiksikärsinyttä maksaparkaani uudenvuodenviinillä.