tiistai 30. kesäkuuta 2009

känkkis



Mailiksella on jo kolmas perättäinen känkkäränkkäpäivä menossa. Päivisin ei oikein ole hyvä sylissä eikä lattialla, kantoliinassa sentään voi olla kitisemättä, mutta naama väärinpäin kuitenkin ettei totuus unohtuisi. Tänään on kiukuttanut muuan muassa se että ei saa syödä paperia eikä leikkiä nuppineuloilla eikä edes saksilla, ei saa repiä kissaa hännästä ja vaippaakin pitää muka vaihtaa.

Iltaisin ensimmänen nukuttaminen sujuu kohtalaisesti, mutta Mailis herää todella usein ja uudelleennukuttaminen on todellista tuskaa. Kahtena edellisenä iltana Sipippula on huutanut lähes tunnin ensimmäisen heräämisen jälkeen, eikä edes imettäminen ole rauhoittanut sitä kuin siksi aikaa kun tissi oli suussa. Kun ollaan itse menty nukkumaan ollaankin otettu se ihan suosiolla suoraan viereen että saataisiin edes hiukan nukuttua itsekin.
Toivottavasti kyseessä on hampaat, helle tai muu ohimenevä asia.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

hyviä ratkaisuja


Mitä kannattaa tehdä kun maastamuuttoon on aikaa enää muutama hassu viikko, ja kaikki loputkin tavarat on pian sullottava muuttolaatikoihin?
Ostaa uusia huonekaluja tietenkin! Olin viemässä omaa kuormaa kirpparille kun näin siellä tämän vastustamattoman keinutuolin viidellä dollarilla, ja pakkohan se oli hakea sieltä pois. Harkitsen vielä maalaisinko nuo vihreät osat jollain muulla värillä (millä?) vai annanko olla noin.
Lisäksi ostin pullon valkoista kynsilakkaa ja maalasin kukkia varpaisiin.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

sukujuhlat


Sukujuhlista selvittiin kunnialla vaikkakin kamerasta löytyneet kuvat ovat toinen toistaan epätarkempia ja huonommin valottuneita. Vauvannaurattamisen lisäksi lauantaina pelattiin pesäpalloa, grillattiin hampurilaisia, juotiin olutta, vaihdettiin kuulumisia, ajeltiin traktorinlavalla, rakennettiin kokko ja kuunneltiin musisoitia (juhlijoiden joukosta löytyi soittajia haitarille, ukulelle, syntikalle ja useammalle kitaralle).
Mailis jaksoi juhlia iltakymmeneen asti, Vince ja Eliott (Vincen veli, kuvassa) vaelsivat puoli neljältä petiin, ja Vincen isäpuoli jäi tapansa mukaisesti kokon viereen nukkumaan.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

kakkosjuhannus

Lauantaina suuntaamme toistaiseksi viimeistä kertaa kohti Bromontia ja Vincen äidin puolen suvun kesäsukujuhlia. Viime vuonna samoissa pippaloissa näytin tältä, tänä vuonna kädessä saattaa olla jotain muutakin kuin alkoholittomia drinkkejä (sikäli mikäli Mailiksenpidolta jää yhtään kättä vapaaksi).