tiistai 28. heinäkuuta 2020

kesäloma"reissuja"

Kaikki kesälomasuunnitelmat menivät koronan takia uusiksi, ja paljon on mietityttänyt myös se että mitä täällä kotimaassa edes uskaltaa tehdä ettei vie virusta mahdollisesta eteenpäin täältä Montrealista syrjaseuduille. Tai kotimaassa ja kotimaassa, muutamat virukselta säästyneet provinssit ovat sulkeneet rajansa varsinkin Quebeciläisiltä, koska tämä on pahinta tautialuetta.
Näiden pohdintojen takia emme ole uskaltaneet lähteä esimerkiksi suvun kalastusmökille pohjoiseen, koska sinne meno tarkoittaisi useampia pysähdyksiä matkalla, ravintolassa syöntejä, ja muita juttuja joita täällä vasta ollaan availemassa (ja mielestäni liian aikaisin, sillä uusia tartuntoja on edelleen yli 150 päivässä).

Koitimme siis keksiä muutamia mini-reissuja joissa pääsisimme pois tutuista ympyröistä, mutta joissa emme olisi juurikaan kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Varasin meille kaksi yötä jurtasta vajaan kahden tunnin ajan päähän. Sinne mennessämme pysähdyimme Vincen isän mökille uimaan ja lounaalle (etäisyyden päähän omaan pöytään), ja sitten jatkoimme pikkuteitä loppumatkan. Se oli virhe, sillä Bean viime kesänä alkanut matkapahoinvointi ei ole laantunut mihinkään... Taisimme pysähtyä oksentamaan kolme kertaa, mutta onneksi kertaakaan ei tarvinnut siivota autoa!

Perillä paikan omistaja vei tavarat jurtalle maasturilla, ja me menimme viimeisen pätkän metsän keskellä.

Varasin jurtan Montrealin saaren pohjoispuolelta koska etelärannalla on punkkeja, mutta täällä pohjoisessa olikin hyttysiä, hirvikärpäsiä, ja jotain peukalonpään kokoisia jättikärpäsiä jotka vievät käsivarrenkin mukanaan.
Onneksi jurtassa oli hyvät hyttysverkot. Hiukan oli lämmin kun reissun ajankohtaan sattui helleaalto, mutta onneksi yöllä jurtta viileni aika tehokkaasti kun piti kaikki ovet ja ikkunat auki. Yöllä tuosta kattoikkunasta sai katselle tähtiä ja kuunnella viereisen lammen sammakoiden varsin äänekästä kurnutusta.
Perillä ei ollut nettiä eikä edes puhelinverkkoa, joten vietimme aikaa lukemalla ja kokoamalla yhden 750:n palan palapelin. Kokonaisena päivänä "veneilimme" polkuveneellä läheiselle hiekkasärkälle, ja uimme siellä koko helteisen iltapäivän. Kaksi yötä oli oikein sopivan mittainen irtiotto arjesta!

Toisen pikku"reissun" teimme Bromontiin farmille viime viikonloppuna, ja sinne olimme kutsuneet Vincen kaverin kahden lapsensa kanssa. He nukkuivat pihassa asuntovaunussaan, vaikka kyllähän siinä yhdessä leikkiessä ja (ulkona) syödessä varmaan olisi virukset vaihtuneet muutenkin.... Oli kuitenkin tosi kiva nähdä kavereita, ja varsinkin lapsista huomasi että ne olivat kaivanneet omanikäistään seuraa, sillä niitä ei juurikaan näkynyt ruoka-aikojen ulkopuolella. Se oli vanhemmillekin ihan hyvä tauko!
Ei nämä pikkureissut nyt "ihan" korvaa suomenreissua, mutta vähän kuitenkin lievittävät koronaharmitusta. Ja onneksi lomaa on vielä pari viikkoa jäljellä!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

lastenhuoneiden kohennusta

Koska itseäni on tosiaan harmittanut aika kovin se ettei tänä kesänä pääse Suomeen eikä edes täällä mihinkään pidemmälle kesälomareissulle, olen koittanut purkaa harmitusta kaikenlaisin pieniin talo- ja puutarhaprojekteihin. Talossa ei ollut mitään isompaa projektia täksi kesäksi, mutta olen koittanut tehdä kaikkia pieniä kunnostus- ja parannustöitä kun nyt on aikaa.

Vaikka lastenhuoneet vaihdettiin uusiin huoneisiin vasta keväänä (klik), molemmilla lapsilla oli parannustoiveita omien huoneidensa suhteen. Huoneet tehtiin viime vuonna yllätyksenä lasten ollessa isovanhempien mökillä, joten kumpikaan ei suoraan päässyt silloin esittämään toiveitaan sisustuksen suhteen. Varsinkin Mailis on toivonut että huoneessa olisi jotain turkoosia, ja jossain vaiheessa kevättä sanoin että kun kesällä on aikaa, voisimme maalata yhden seinän turkoosiksi (sen jota ei näe ovelta).
Tämä oli sillä lailla klassinen projekti että ensin vain maalattiin seinä turkoosiksi. Sitten "seinäkaapin" edessä olleet keltaiset verhot alkoivat näyttämään huonoilta, ja Mailis valkkasi Ikean sivuilta itselleen uuden verhokankaan. Mutta kun ikkunankin Unikko-verhot vaihdettiin lehtikuosiin, niin harmaanliila sänky ei enää sopinut mihinkään, ja sekin piti maalata (valkoiseksi). 
Eli tässäkin kävi niin että pikkuprojektista tuli useamman päivän projekti. 

Bean huoneessa ei onneksi jouduttu yhtä suuriin muutostöihin, sillä olin lupautunut maalaamaan vain tuon sängyn yläpuolella olevan vinon katto-osan samalla maalilla kuin millä sänky on maalattu.  
Ostaessani Ikeasta verhokangasta ostin Bealle myös seinatarroja joissa on erilaisia kukkia. Arkissa tulleet perhoset puuttuvat vielä vaaleanpunaisesta katosta, sillä ohjeessa oli ettei niitä saa liimata tuoreeseen maalipintaan. 

Koska vähän epäilen että osa syksystäkin saattaa mennä karanteenissa kotona, niin toivon että nyt ainakin lapsilla on sen verran mieluisat huoneet että he viihtyvät niissäkin. Olohuone meinaan kävi vähän pieneksi menneenä keväänä. 

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

miniloma kaikille

Sattuneestä syystä johtuen olemme olleet hyvin tiiviisti oman perheen kesken maaliskuusta asti, ja alkoi ehkä hiukan tuntua siltä että pieni loma lapsista ja vanhemmista tulisi tarpeeseen. Emme siis juurikaan vastustelleet kun Vincen isä ja Danièle ehdottivat että lapset voisivat tulla sinne heinäkuun ensimmäiseksi viikonlopuksi!
 
Mökillä lapset olivat syöneet omassa pöydässään tartuntavaaran vähentämiseksi, ja viettäneet suurimman osan muusta ajasta uima-altaassa. Joka aamu oli kuulemma käyty pyöräilemässä. 
 
Äsken kotiin saapui kaksi aika uupunutta "kesäleiriläistä", eli jatkuvat ulkoilu ja urheilu oli tehnyt tehtävänsä!

Me nautimme pikku tauosta tahollamme ainakin yhtä paljon kuin lapset. Perjantaina tein töitä kellon ympäri kun ensimmäista kertaa sitten maaliskuun sai keskittyä ihan rauhassa, eikä kukaan tullut kysymään tai pyytämään mitään koko päivänä! Sain syksyn kurssisuunnitelmia etenemään siihen malliin että niihin ei tarvinne palata ennen kesäloman loppua, ja nyt alkaa tuntua siltä että työasioiden voi antaa olla elokuuhun asti.

Lauantaina mekin ehdimme hiukan vesille, ja meloimme ensimmäistä kertaa järvellä olevaan pikku saareen. 
Saari vaikuttaa rannasta katsoen olevan jonkun matkan päässä, mutta meloimme sinne alle vartissa. 
 
Onnistuimme rantautumaan ja tutkimme ihan hiukan saarta. Joku oli siellä telttailemassa koiransa kanssa toisessa rannassa, ja joku oli raivannut sinne tuollaisen polun. En kyllä tiedä miten? Ehkä jollain viidakkoveitsellä? Sen telttailijan lisäksi saaressa oli vain tosi paljon lintuja ja ötököitä. 
Joimme saaressa teet ja söimme palan kakkua, ja sitten meloimme kotiin jatkamaan lapsetonta viikonloppuamme. Tämä tuli kyllä todella tarpeeseen, ja toivon vähän että saamme vielä toisen samanmoisen mahdollisuuden ennen kesän loppua.

80-vuotisjuhlat

Vincen isoisä täytti kesäkuussa 80-vuotta, ja koronasta huolimatta Bromontissa oli sitä varten perhejuhlat. Me olimme vähän (aika paljon) sitä mieltä että tämä oli vaarallinen idea, mutta muut olivat eri mieltä.  Juhlat sen olivat onneksi ainakin suurimmaksi osaksi ulkona, ja Vincen serkku oli askarrellut kuistille kuvakollaasin isovanhempien elämän varrelta. He olivat siis tänä kesänä olleet naimisissa 60 vuotta, ja juhlistimme sitäkin samalla. 

Vaikka virustilanne vähän jännittikin, niin oli kyllä kiva pukeutua johonkin muuhunkin kuin kotivaatteisiin ja nähdä ihmisiä! Oma hameeni on Mailis-mummin varastoista, ja taitaa olla Matin jostain Aasiasta tuoma? Juuri ja juuri mahtui vielä päälle kaiken karanteenisyömisen jälkeen. 
Pöydät oli sentään järjestetty niin ettei me nyt ihan vieri vieressä kaikkien kanssa oltu, mutta ei tässä nyt kuitenkaan jokaiselle perheelle omaa pöytää ollut.
Toisaalta mielenterveydelle ei ole hyväksi jos suurin osa kanssakäymisestä kielletään, eli ehkä tämä meni sen piikkiin. Me kyllä lähdimme tällä kertaa illalla kotiin emmekä jääneet yöksi Bromontiin niin kuin monet muut. Täytynee mennä sinne pelkästään oman perheen kesken piakkoin, ja ehkä kutsua sukua vaikka takapihalle grillaamaan pienemmällä porukalla tänä kesänä.