maanantai 29. heinäkuuta 2019

äiti montrealissa - kotipäivät

Heinäkuu hurahti äidin ollessa täällä ja sitten oman lomareissun merkeissä, mutta nyt elokuussa ehtii hiukan hengähtää ja takautuvasta laittaa tännekin kesäkuvia (kesäkelit tosin jatkuu täällä todennäköisesti vielä syyskuulle asti, ja lomatkin elokuun loppuun, eli kesä ei mitenkään ole vielä loppumassa).

Mummi saapui meille heinäkuun puolessa välissä vähän suunniteltua pidemmän välilaskun kautta, sillä hän joutui meidän kaikkien harmiksi viettämään yhden ylimääräisen yön Reykjavikissa myöhästuneen koneen takia. Mutta see ei suinkaan vähentänyt mummin saapumisesta johtuvaa riemua! Lapset odottivat tätä ihan tosi kovin koko alkukesän.

Kotona mummin seurasta nautittiin aika perinteisin keinoin, eli paljon lautapelejä pelaamalla ja muuten vaan mummin kanssa hengailemalla.
Lastenhuoneiden lattiat olivat patjoja täynnä, sillä teimme vierashuoneen kellariin ja nukuimme itse vierailuviikon Bean huoneessa, ja Bea taas nukkui Mailiksen kanssa sen huoneessa. Mutta hyvin mahduttiin.
Tämän kesän perunasato on todella huono koska siemenperunat olivat huonoja ja sain ne maahan todella myöhään kylmästä keväästä johtuen, mutta kesän toinen kattilallinen nousee tässä maasta mummin avustuksella.
Lapsilla on tänäkin kesänä neljänä aamuna viikossa uimakoulua, ja siellä käytiin tunnollisesti vaikka mummi olikin kylässä. Tässä Bea hyppää ponnistuslaudalta tunnin päätteeksi (kuva on Mailiksen ottama mummin kännykällä).
Mailis muuten pääsi kaksi viikkoa tämän kuvan ottamisen jälkeen vihdoin läpi syvänpään testistä, ja saa nyt siis uida silläkin puolella uima-allasta tuntien ulkopuolella. Ollaan sanottu sille että siihen asti on pakko käydä uimakoulussa että pääsee siitä läpi, eli nyt täytyy keksiä joku uusi kiristyskeino.
Tässä perataan anopin puskista kerättyjä punaisia viinimarjoja. Mummi joutui heti töihin siis.

Muutaman kerran mummi vei lapset uimakouluun yksinään että sain tehtyä pari juttua kotona ja pakattua meidän tavarat Bromontin-reissulle, ja niillä reissuilla ei perattu marjoja vaan pelleiltiin mummin puhelimen kanssa, josta löytyi sitten tälläisia kuvia.
Kuten yleensäkin Montrealissa heinäkuussa niin nytkin täälä oli varsin lämmintä, mutta heti kun lämpötilat laskivat alle 25:n asteen niin piti lämmittää sauna että mummi pääsi kokeilemaan tynnyrisaunaa.
Kuulemma ihan kelvollinen.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

lasten kesälomareissu

Heti loman alettua lapset lähtivät isovanhempiensa kanssa pienelle lomareissulle "pohjoiseen" (tai siis jonkun verran pohjoisempaan). Danièlilla on siellä perhettä, ja lapset siis pääsivät mukaan sukuloimaan ja visiteeraamaan sen kotikontuja. Tässä takapenkkiläiset:
Vincen isällä on sähköauto, ja ajamista rytmittää se että se pitää saada latautumaan parin tunnin välein. Luulen kyllä että lapsille tällainen vaiheittainen matkustaminen sopii erittäin hyvin, varsinkin kun Bealle tulee aika helposti paha olo autossa.
Vincen isä on ahkera lähettämään meille kuvia kun lapset ovat siellä, ja näyttää siltä että välillä pysähdyttiin lähinnä ottamaan kuvia, kuten tässä tuulisessa pysähdyspaikassa:

Tässä takana näkyy St. Jean -järvi jonka rannalla Danielèn kotikaupunki on. Se on vähän niin kuin  Quebecin Saimaa. 
Saimaalla ei tosin taida olla tällaisia vesiputouksia. 
Lähes jokaisessa paikassa on ilmeisesti ollut uimamahdollisuus, sillä uimakuvia on tullut paljon. Tässä ollaan Danièlen veljen kotona, mutta nyt matkalaiset ovat jo takaisin isovanhempien mökillä, jossa ne ovat vielä torstaihin asti. Kiva kyllä kohta saada lapset jo takaisin kotiinkin.
Me nautimme tahollamme lapsettomuudesta viemällä viime kesänä ostetun kajakin neitsymatkalleen. Asumme yhden kadun päässä järvestä, eli kajakin saa sinne näppärästi vetämällä sen perässään.
Melomistyylissä on vielä aika paljon hiomista, mutta se meni kuitenkin sen verran hyvin että kokeilenemme pian uudestaan! Näköjään kaikki lapsuuden aktiviteetit alkaa kiinnostamaan uudestaan kun ikää tulee lisää. Ehkä seuraavaksi laitan sitten postauksen jotain koiranäyttelystä.

juhannus

Täällä lapsien koulu loppuu vasta juhannukseen, eli viime viikolla oli kaikennäköistä erikoistoimintaa koululla kuten "luokkaretki" uimaan ja konsertti vanhemmille. 
Mailis on tässä huonossa kuvassa yläoikealla nokkahuilun kanssa.  
Bea on niin ujo, että musiikinopettaja oli ihan fiksusti sijoittanut sen takariviin josta ei juurikaan huomannut että se ei uskaltanut paljon laulaa eikä leikkiä lauluihin kuuluvia leikkejäkään. Mutta ei se sentään näyttänyt kovin kauhistuneelta.

Täällä vietetään 24. päivä Quebecin kansallispäivää, mutta keskikesän juhlaa ei alleviivata mitenkään, joten sekin jää ihan omille harteille. Vince oli työmatkalla Madridissa, joten järjestin perjantaina "juhannus"juhlat naapurin perheelle, jossa myös isä oli työmatkalla Euroopassa. 
Söimme ei-niin-perinteisesti juhannuslasagnea, mutta lapset sentään kokosivat seitsemän eri kukkaa tyynyn alle yöksi.
Seuraavana aamuna vein lapset Vincen isän ja Danièlen kaupunkiasuntoon, josta he lähtivät lasten kanssa pienelle kesälomareissulle. Itse palasin kotiin ja aloin valmistelemaan juhannuksen toisia juhlia johon olin kutsunut paikallisia suominaisia. Tässä yhden vieraan ottama kuvakollaasi illalta (sen puhelimen kamera on huomattavasti parempi kun omani).
Hain anopin pihakoivusta sen verran oksia että sain tehtyä vähän kehnon vihdan (se roikkuu saunan ovessa), ja ensimmäiset perunatkin sain nostettua omasta maasta! Meillä oli oikein perinteinen juhannus saunomisineen ja savukaloineen, ja jälkiruuaksi oli tietty mansikkakakku. Luulen että otan juhannusjuhlista tästä eteenpäin oman perinteen!

mailiksen koulun nollahävikki-bisnes

Mailiksen koulun opetussuunnitelmaan kuuluu että viidennen luokan oppilaat tekevät jonkun yritysprojektin jolla kerätään rahaa milloin mihinkin tarkoitukseen. Tänä vuonna Mailiksen opettaja oli inspiroitunut Mailiksen eväiskassissa olevista uudelleenkäytettävistä voileipäkääreistä, ja siitä oli tullut koko luokan tämän vuoden projekti (sen että Mailis oli ollut inspiraationa opimme kyllä vasta kun projekti oli jo ohi). 

Ensin oppilaat ja opettajat keräsivät puuvillalakanoita tätä tarkoitusta varten, ja sitten ne päällystettiin mehiläisvahapelleteillä jolloin niihin saadaan kosteuttapitävä vahapinta. Tässä Mailis ja Raphaëlle sulattavat pellettejä kankaaseen silitysraudalla.  
Jotain kautta paikallinen media sai tietää tästä, ja oppilaat esiintyivät paikallisten uutisten "loppukevennyksessä". Tässä linkki siihen (Mailis on videon alussa ja lopussa).
Vitosluokkalaiset lähettivät kaikkien oppilaiden mukana tilauslomakkeen kotiin, ja saivat yhteensä yli 500 tilausta. Se oli huomattavasti enemmän kuin mihin opettajat olivat varautuneet, eli näitä sitten tehtiin vuoden loppuun asti jokaisena liikenevänä hetkenä. Mailiksen into ei kyllä hiipunut edes loppua kohti, eli ehkä siitä tulee sitten suvun seuraava yrittäjävesa!

Tässä Mailis ja Margot koulun retkellä, molemmilla eväsleipä oman firman pakkauksessa.