maanantai 30. huhtikuuta 2018

vappu

Nykyisellä postaustahdilla ei tule kuin kaksi postausta kuukaudessa, ja nekin näköjään vaan juhlapyhinä... Mutta kai sekin on parempi kuin ei mitään.

Juhlin itse vappua suomalaisten (aikuisten) juhlassa jo kaksi viikkoa sitten, mutta tälle viikonlopulle osui sopivasti suomikoulu. Askartelimme ensin lasten kanssa naamioita, ja sitten vietimme yhteisiä vappukarkeloita. Tässä Mailis opettelee tekemään ilmapalloeläimiä.
Yksi toimintapiste oli kasvomaalaus. Kasvoväreissä on usein aika kyseenalaisia ainesosia, ja usein myös varoitus että osaa väreistä ei saa laittaa silmien lähelle ja toisia ei naa laittaa suun ympärille, mikä on aika harmittavaa kasvoväreissä (eikä sitä kukaan noudata). Tämän takia tein itse aamulla netistä löytyneen ohjeen mukaan ruoka-aineista pohjamaalin, johon sitten sekoitettiin elintarvikevärejä.
Ja suomikoulussa Mailis tietty meni sellaisen open maalattavaksi jolla oli omat "kunnon" värit mukana...
No ne mun omat värit kuitenkin toimi yllättävän hyvin kotikutoisiksi väreiksi, ja usempi vähän vanhempi koululainen maalasi niillä käsivarsiin itse koristeita.
Kotona Bealla oli oma naamanmaalauspiste loppupäivän.
Vappuviikonlopun kohokohta oli kuitenkin se että Bealta lähti ensimmäinen hammas! Se on heilunut jo pidemmän aikaa, ja nyt se vihdoin irtosi. Kuulemma kaikilta paitsi yhdeltä koulukaverilta on jo lähtenyt hammas, eli Bean mielestä oli jo korkea aika päästä tähän porukkaan mukaan.
Täällä kuva Mailiksen ensimmäiseen irronneeseen hampaaseen jos haluaa katsoa lisää hampaattomia lapsia. 

maanantai 16. huhtikuuta 2018

pääsiäinen

Pääsiäisestä on jo kaksi viikkoa, eikä syynä sille etten ole saanut tänne mitään ole muuta kuin laiskuus. Mutta tässä muutamia kuvia ja sanoja siis. 
Menimme Bromontiin naapuriperheen kanssa kahdeksi yöksi koska täällä oli perjantai ja maanantai vapaata. Ilmat olivat varsin talviset (ovat edelleen), mutta onneksi siellä on tilaa temmeltää sisälläkin. Naapureilla on myöskin kaksi lasta, mutta heidän poikansa ovat 1 ja 3.5 vuotiaat, ja energiatasot olivat sen mukaiset. Vanhemmat eivät myöskaan olleet kaikkein tiukimpia kasvattajia, ja ensimmäisenä iltana Mailis totesikin diplomaattisesti että "tuo Niko on aika...aktiivinen". 
Öisin myös heräilimme vauvan tahdissa koko porukka, ja seuraavana päivänä kaikki olimme valmiita päiväunille lounaan jälkeen (paitsi se aktiivinen kolmevuotias joka jatkoi riehumistaan). No, mutta tässä vahvistui ainakin arvostus sitä kohtaan että omat lapset ovat jo tosi isoja ja itsenäisiä. Bea tosin oli  rauhallinen vauvanakin, mutta Mailis kyllä oli myös tuollainen aika aktiivinen.

Sunnuntaina ajoimme Vincen isän mökille pääsiäisbrunssille, ja lapsille oli siellä tehty pääsiäisen kolmas munajahti. 
Isovanhempien pyynnöstä lapset jäivät sinne vielä yhdeksi yöksi, ja pääsivät hiihtoladulle vielä kerran tänä vuonna. 
Odotimme lapsia kotiin puolen päivän aikaan seuraavana päivänä, mutta isovanhemmat päättivätkin pitää lapset iltaan asti, ja he ehtivät seikkailla Montrealissakin ennen kotiutumistaan. 
Me siis ehdimme kotona tehdä vähän koulutöitä, siivota, ja hiukan ulkoillakin talvi-ilmassa yllättävän vapaapäivän myötä. Teki myös hyvää toipua aktiivilapsiviikonlopusta ilman yhtään lasta.

Illalla muistimme että tapasimme ensimmäisen kerran suunnilleen tähän aikaan vuodesta 17 vuotta sitten, ja kävin hakemassa meille noutosushia juhlaillalliseksi (lapset kun saapuivat kotiin valmiiksi syötettyinä). Illastimme romanttisesti tv:n ääressä.

torstai 15. maaliskuuta 2018

siskokset

Lapsilla oli sattumalta samanlaiset vaatteet tänään päällä, ja muistelin että näin käynyt ennenkin.
Molemmat kuva vuodelta 2014.

Olen tehnyt viime viikkoina töitä iltaisin ja viikonloppuisinkin että saan kaikki sumautuneet kokeet korjattua, ja tänään pidin vastapainoksi päivän omaa lomaa (kurssissa jota yleensä opetan torstaisin on tällä viikolla tauko). Aloitin päivän ompelemalla pari kestoruokakassia, ja sitten tein kevätsiivot kotiin. Nyt kun menen illalla vielä nukkumaan suunnilleen samaan aikaan lasten kanssa, niin luulen että huomenna olo on kuin uudestisyntyneellä!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

(lasten) hiihtolomaviikko

Lapsilla oli mennyt viikko hiihtolomaa, mutta itselläni oli ihan täysi kurssimäärä opetettavana sen lisäksi että korjattavia esseitä ja kokeita lykkäsi ovista ja ikkunoista jo rästissä olevien lisäksi. Onneksi Vincellä oli hiihtoloma tällä viikolla, ja se siis oli koti-isänä koko viikon. 
Kotijoukot kävivät museossa ja kavereilla leikkimässä (ja välillä leikittiin meillä), ja yhdessä ehdimme uimaan alkuviikosta. Silloin kun ei ollut mitään sen muita suunnitelmia Mailis luki ja Bea askarteli (esimerkiksi nämä kaverin instagrammista bongatut "korvakorut").
Tiistaina Vince isä tuli hakemaan lapset elokuviin ja illalliselle, ja Vince sai pelata rauhassa shakkia netissä iltapäivän (itse korjasin kokeita ja menin sitten iltaluentoa pitämään).

Perjantaina lapset sitten lähtivätkin viikonlopuksi mökille hiihtämään Grandpapan ja Danielin kanssa. Nämä taisivat olla tämän talven viimeiset hiihtokelit (tai ehkä vielä pääsiäisenä saattaa päästä ladulle).

Lasten mökkiviikonloppu tuli kyllä tosi hyvään saumaan, sillä työntäyteisen viikon jälkeen oli hyvä vähän hengähtää ilman huollettavia (ja korjata lisää kokeita).
Kun tuli kotiin perjantaina kävelimme auringonpaisteessa läheiseen ravintolaan illalliselle, ja seuraavana päivänä kävin ostamassa vähän siemeniä tämän kesän puutarhasuunnitelmia varten. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!