keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Suomessa - osa 1

Saavuimme Suomeen viime perjantaina! Vaikka vähän jännitin lentomatkaa etukäteen (viimeksi se oli aika kaaottinen kun Bea oli 20kk), niin tällä kertaa se ei juuri olisi voinut mennä paremmin. Molemmilla lapsilla oli oma istuinpaikka ja tila oli kaikilla riittävästi. Molemmat jaksoivat katsoa telkkaria, ilmoittivat vessahädästä ajoissa (ja pysyivät pidättämään tarpeen vaatiessa), eivät kinasteellet, ja tottelivat hyvin. Ja ensimmäistä kertaa pääsin koneessa yksin käymään vessassa sillä aikaa kun Mailis "vahti" Beaa istumapaikoilla! Molemmat lapset nukkuivatkin suhteellisen paljon (ja vielä samaan aikaan), joten paljon tämän leppoisammin ei matka juuri olisi voinut mennä.

Ensimmäisenä yönä nukuimme 13-14 tuntia, ja sitten Sini, Valter ja Simo saapuivatkin meitä katsomaan. Näin Simon viimeksi kun se oli 4kk vanha, joten ero tomeraan kaksivuotiaaseen serkkupoikaan oli huima. Simo ja Bea vähän kinastelivat samoista leluista (varsinkin kamalasta jättisuuresta puhallettavasta mainosbanaanista), mutta muuten lapset tulivat hyvin toimeen keskenään. Valter jaksoi ihanasti leikkiä barbeilla Mailiksen ja Bean kanssa lähes koko päivän, pisteet siitä!
Tässä kuvassa leikitään tähtisadetikuilla koiranlenkityksen jälkeen.
Sosiaalinen kalenteri on ollut aika piukassa tulon jälkeen: heti seuraavana päivänä menimme Karon luo Saloon, ja vietimme rennon päivän Karon, Vernerin ja Minnan kanssa. Maanantaina ajoimme Keravalle mummia ja enoja katsomaan, ja tiistaina lähdimmekin heti aamupäivästä Mynämäkeen toisen mummin luo yökylään. 
Pakkanen on kiristynyt -20 asteeseen, ja ainut ulkoilut sunnuntain jälkeen on ollut siirtyminen autoon, ja pikainen käväisy haudoilla eilen. Onneksi ilta meni oikein rattoisasti sisälläkin. Lapset katsoivat tietokoneelta lumikuningatar-balettia mummin kanssa, ja menivät sitten aika vähillä muminoilla nukkumaan. 
Katsoimme sen jälkeen mummin kanssa Downton Abbeyn ja joimme hiukan viintä, ja sitten kanavasurffaillessamme huomasimme että sieltä tulee nuorten jääkiekkomaailmanmestaruuden loppuottelu Suomi-Venäjä. Venäjä teki tasoitusmaalin kun aikaa oli jäljellä vajaa 4 sekuntia, ja peli meni jatkoajalle. Siinä erätauolla mummi sanoi että "tuolla olisi pieni pullu kuoharia, avataanko se jos Suomi voittaa?", ja heti perään "tai jos avataan varmuudeksi heti jos Suomi ei voitakaan?". Katsoimme sitten siinä voittojuomaa siemaillen miten Suomi onneksi teki ratkaisevan maalin. 

Saattaa siis johtua kaikeasta tästä  hauskasta että Bealle nousi viime yönä kuume, emmekä harmiksemme päässetkään Lilja-ikkuserkun synttäreille tänään. Kuume saattaa tosin johtua vesirokostakin, sillä Simo sairastui siihen juuri sen jälkeen kun he kävivät täällä. Toisaalta siis hyvä että treffailtiin tehokaasti heti matkan alkuun, mutta toivon kovin että Bea tästä tokenee nopeasti emmekä joudu viettämään loppumatkaa sairastuvalla.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

joulu

Tässä on viimeiset suomilahjat jotka odottivat kuusen alla Mailiksen tultua kotiin viimeiseltä koulupäivältä. Kotijoulu olikin sitten siinä, ja loppu juhlittiin sukulaisissa.

Aattoaamuna käytiin pitkällä metsäkävelyllä leppoisassa +15 asteen kelissä, ja Bean päiväunien aikaan pelattiin korttia kuistilla ilman takkia... Aika erikoinen joulusää siis.
Iltapäivällä käytiin Vincen isovanhempien luona cocktaililla ja avaamassa lasten lahjat (kuvat sieltä), ja siirryttiin sieltä kirkkoon. Bealla oli koko jumalanpalveluksen ajan jano, nälkä, kuuma ja/tai tylsää, eikä se ollut hetkeään muistuttamatta äitiä näistä. Ei ollut kovin rentouttavaa.
Loppuilta vietettiin hyvin syöden, juoden, ja lahjoja availlen koko Vincen äidin puolen suvun kanssa. Tänä vuonna nuorempi polvikaan ei valvonut paljon puolta yötä pidemmälle, eikä aamulla oltu kauhean väsyneitä. Hyva niin, sillä jatkoimme joulunviettoa brunssilla Vincen isäpuolen Charles'n vanhempien luona, ja ajoimme sieltä Vincen isän mökille jossa söimme jouluillallisen numero 2.
Ajattelin etukäteen että olisimme olleet mökillä kaksi yötä, mutta ajoimmekin jo tapaninpäiväaamuna takaisin Montrealiin että pääsin päivystykseen näyttäämään silmään ilmaantuneita muutoksia. Onneksi ne eivät olleet mitään kovin vakavaa, ja lääkäri sanoi että saan matkustaa ensi viikolla Suomeen.

Mailis jäi vielä mökille yhdeksi yöksi, ja me kolme saimme nauttia vähän rauhallisemmasta illasta kotona. Bea ei nauti runsaasta seurasta yhtä paljon Mailis, ja se vaikutti tosi iloiselta leikkiessään yksin lahjoillaan koko illaan. Puoli yhdeksältä Bea oli omassa sängyssään lukemassa, Vince kellarissa katsomassa länkkäriä, ja itse olin sängyssä katsomassa brittiläistä pukudraamaa. Olimme kaikki kovin tyytyväisiä tähän joulunpäätökseen.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

joulua, ja pieni ylläri (itsellekin)

Joulupuu on rakennettu, piparit paistettu, lahjat paketoitu, viimeistä koetta valvon nyt, eli ihan kohta saa alkaa jouun viettoon! Lapset lähtivät jo aamulla Vincen siskon mukana joulun viettoon Vincen isovanhempien tilalle Bromontiin, ja me lähdemme kohta perässä kunhan nämä oppilaat saavat kokeensa tehtyä (valvon sita nyt).
Suomesta tulleet paketit on jo avattu - iso kiitos kaikille!!!! Tässä Bea kuuntelee uusia lastenkuunnelmia.
Ja sitten se yllätys: Tänä aamuna lasten lähdettyä havahduin siihen että Mailis on tammikuun ekan viikon kotona, ja omatkin työt alkavat vasta tammikuun puolen välin jälkeen. Mietin että saisikohan Vincen puhuttua johonkin pieneen reissuun, mutta sitten keksin että mehän voidaan tyttöjen kanssa tehdä vähän pidempikin reissu Suomeen! Soitin heti Sinille ja äitille, siirsin rahaa Suomesta ja varasin heti perään lennot! Ollaan siis Suomessa tammikuun ensimmäisestä päivästä tammikuun 13. päivään.

Hyvää joulua kaikille, ja nähdään tammikuussa!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

jouluvalmisteluja

Viime viikonloppuna saatiin jouluvalmistelut ihan oikeaan alkuun. Ensin lauantaina juhlittiin suomikoulun joulujuhlia, ja sieltä palatessa Mailis lähtikin suoraan Vincen isän mökille jouluparaatiin ja yökylään.
Mailis ja Danièle koristelivat kuusen jo sunnuntaina, mutta meidan oma kuusi on vielä torilla.
Hain pari oksaa sentään jo torilta, ja laitoin Mailiksen ja Bean tekemät tonttu-ukot ikkunalaudalle. Teimme jo marraskuussa savesta uusia taloja rikkoutuneiden tilalle rappusia valaisemaan. Tänä vuonna ostin myös ajastettuja led-kynttilöitä niihin sisälle
Sunnuntaina vietinkin melkein koko päivän kylpyhuoneen silikoonitiivisteitä vaihtaen, sillä kylpyhuoneesta on tullut keittiön kattoon vesivahinko. Olin todella ylpeä siitä että huomasin vesivahingon, diagnosoin syyn, ostin tarvikkeet ja korjasin kaiken ihan itse! Lasten kylvyn aikaan rappusten seinän märkä kohta pysyi rutikuivana, joten onnittelin itseäni vuolaasti hyvästä työtä. Ja sitten Vincen suihkun aikaan se sama kohta oli taas märkä, ARGH! Eli ei kun takaisin sorvin ääreen... Ja kohta saa varmaan kutsua putkimiehen sorvin ääreen.

Tällä viikolla Mailiksen koulu on kolme (3!) päivää lakossa, mutta onneksi lukukausi alkaa olla ohi myös minulla ja Vincellä. Tosin lakkojen takia valvon viimeistä koettani aatonaattoiltana... Mutta muuten tämä lukukauden loppu kyllä tuntuu varsin siedettävältä verrattuna moneen muuhun menneeseen vuoteen.