Mailis ei enää nuku kotipäivinä päiväunia, eli (äidin) huilihetkille on tullut lisää tarvetta.Varsinkin nyt kun alan olla aika hidas ja paksu tarvitsee välillä keksiä konsteja siihen miten saa muutaman hetken rauhan kyselyikäiseltä melkein-nelivuotiaalta. Silloin on hyvä olla muutamia mummin lähettämiä lukemattomia akuankkoja hyllyn päällä jemmassa.
lauantai 7. heinäkuuta 2012
perjantai 6. heinäkuuta 2012
pöytä
Ostin tämän pöydän netin rivi-ilmoituksesta kaksi vuotta sitten, ja vietin neljä päivää maalaten sen tummanvihreäksi lakattua pintaa valkoiseksi. Vaikka muut osat ovat kunnon puuta, pöytälevy on jotain muovilaminaattia vai mitä lienee, ja päätin jo silloin että vaihdan sen puiseen pintaan heti kunhan kerkeän.
Maalausurakasta toipumiseen meni kaksi vuotta, ja puunostosta (äitienpäivälahja) melkein kaksi kuukautta yläkuvan tilaan, mutta nyt se on valmis!
Oletin ensin että siihen olisi huvennut ehkä yksi iltapäivä (sahaa puut oikean mittaisiksi, naulaa runkoon, hioo päältä ja valmis!), mutta ei se ihan niin mennytkään. Kommuunissa on onneksi puuverstas ja avulias naapuri joka tietää puutöistä kaiken tarvittavan, sillä ilman häntä ja kaikkia verstaan työkaluja pöydästä olisi kyllä tullut ihan susi.
Nyt siis vietin viitisentoista tuntia iltaisin verstaassa naapurin kanssa mittaillen, sahaten (reunoja ja pintaa ensin, vasta ihan viimeksi pituutta), liimaten ja hioen pintaa eri tekniikoilla. Varmaan lähes kymmenen tuntia vietin lisäksi verstaalla tai kotona yksin hioten saumoja ja pintaa sekä lopuksi öljyten molempia puolia ennen kuin päästiin poraamaan siihen reikiä kiinnitystä varten.
Mutta nyt se on valmis! Ehkä tämä on niitä raskausjuttuja, että jos ei laita lastenhuonetta valmiiksi kun ei tarvitse (Mailiksella on jo huone, ja uusi vauva nukkuu mahdollisesti koko täällä olonsa ajan meidan makuuhuoneessa jos tulee yhtään siskoonsa), niin johonkin se pesänlaittoenergia on kanavoitava.
tiistai 3. heinäkuuta 2012
kuuma on!
Selästä ei edelleenkään oikein huomaa mahan kokoa, mutta edestä senkin edestä.
Täällä on ollut aivan uskomattoman kuuma ja varsinkin kuiva kesäkuu - helle on noussut lähes joka päivä yli kolmenkymmenen asteen. Onneksi parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä on niin suomalainen järvi että siellä melkein unohtaa olevansa Ameriikassa.
Olemme siis koulun ja tarhan jälkeen ottaneet tavaksi koukata kodin kautta sen verran että jätetään koulukassit sinne, otetaan mukaan mehujäät pakkasesta ja uimakassi narikasta, ja sitten suunnataan suoraan järvelle. Jos illalla on vielä kommuuniruokailu niin vedessä voi lillua huoletta puoli kuuteen saakka vilvoittelemassa ja saapua sitten suoraan ruokapöytään.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
vauvakutsut
Tänään oli kommuunissa mun vauvakutsut. Tässä helmikaulakoru johon kommuunin naiset olivat valinneet helmiä jotka muistuttivat heitä minusta tai joissa oli toivotus synnytystä varten. Koska suunnittelen kotisynnytystä veteen mukana on merenneito, kilpikonnia ja paljon sinisiä helmiä. Monissa helmissä oli myös puihin liittyvää symbolikkaa koska olen kommuunin puuhoitaja kesäisin (josta muistuikin mieleeni että huomenna on viimeistään pakko kastella puut koska täällä ei ole satanut moneen viikkoon!)
Eräs naisista oli tehnyt kauniit muistikirjat joihin jokainen piirsi kuvan helmestään ja kirjoitti helmeen liittyvän viestin.
Lisäksi joimme mimosia, söimme brunssia, ja leikkasin kakun josta puolet oli sisältä sinistä ja puolet punaista saadaksemme tietää kumpi tuli (leikkasin siniseltä puolelta, eli poika on sen mukaan tulossa!).
Täytyy muistaa sanoa huomenna ultrassa että eivät vaan kerro sukupuolta koska tässä on enää ihan muutamia viikkoja jäljellä! (lääkäri siis mahdollisesti epäilee raskausajan diabetesta jonka takia vauvasta tehdään painoarvio huomenna).
Vaihtoehtoisissa vauvakutsuissa ei ole "lahjapakkoa", mutta noin kolmannes naisista antoi lahjan joista suurin osa oli itsetehtyjä tai kierätettyjä (kolme itsekudottua villapaitaa!). Lahjoissa oli lisäksi hunajaa yhden naapurin omista mehiläisistä, yksi kuvakirja (koska naapurit tietävät ettei meillä lueta englanninkielisiä kirjoja), yksi runo, ja yksi kaunis synnyttäjälle suunnattu yhteislaulu.
Nämä juhlat taitavat mennä omien häiden ja lakkiaisten kanssa juhlieni kärkikolmoseen. Toivottavasti saan vielä joskus järjestää samanlaiset juhlat jollekin toiselle tulevalle synnyttäjälle.
P.S. Viimeisiä viikkoja viedään! Tämän kuun lopussa on laskettu aika.
P.S. Viimeisiä viikkoja viedään! Tämän kuun lopussa on laskettu aika.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)