kesälomareissu

Meillä ei varsinaisesti ollut mitään kesälomasuunnitelmia (muita kuin Suomenreissu), sillä olen koko kesän toissä torstai-illasta perjantai-iltapäivään. Vince oli toivonut että kävisimme pienellä reissulla Mount Washingtonilla USA:n puolella, mutta sain sen suostutelluksi siihen että boikotoimme tänä kesänä etelänaapureita, ja teemme maakuntamatkailua sen sijaan. Lisäksi kellariremontti söi budjettia jonkin verran, eli senkin takia on parempi pysyä kotinurkilla.

Valitsimme siis Bromontin sukufarmin tukikohdaksemme, ja katsoimme siitä ympäriltä pari lapsiystävällistä kohdetta viiden päivän reissulle.

Päivä 1 (lauantai): pakkasimme viimeiset tavarat kaikessa rauhassa, ja päätimme vähän ex tempore käydä ensin joen toisella puolella olevan intiaani-reservaatin pow wow -juhlassa, sillä ajoimme joka tapauksessa reservaatin läpi. Pow wow on Amerikan alkuperäiskansojen vuotuinen juhla, jossa pääosassa on erilaiset tanssinäytökset ja -kilpailut.  Tarkoituksemme oli saapua hyvissä ajoin ja käydä alueella syömässä ennen tanssien alkua, mutta arvioimme tilaisuuden suosion ihan väärin, ja olimmekin jonossa yli tunnin kuumassa autossa ennen kuin pääsimme parkkiin.  

Siirryimme siis suoraan katsomoon koska tanssit olivat jo alkaneet. Helteet ovat täälläkin olleet kovat, ja vaikka Pow wow oli metsässä, niin aurinko paistoi silti. Hetken katsottuamme tansseja Mailis sanoi "äiti minä näen mustaa", ja arvasin että sitä heikottaa, ja sanoin lapsille että siirrytään hetkeksi varjoon. Emme ihan ehtineet varjoon asti kun Mailis jo nojasi minuun, ja alkoi täristä. Ehdin sanoa Vincelle että ottaa sen syliin ennen kuin Mailiksen silmät kääntyivät väärinpäin, ja se meni veltoksi. Vince kantoi sen vähän sivummalle varjoon puun alle, ja istuessaan maahan Mailis oli jo uudestaan tajuissaan. Viereisen t-paita kojun mies tuli heti apuun, ja antoi pullon jääkylmää vettä, jota käski valella Mailiksen ranteille. Kylmä vesi auttoi ulkoisesti ja sisäisesti, ja syömisen jälkeen Mailis oli jo ihan palautunut (itse olin varmasti siinä vaiheessa enemmän stressaantunut kuin se). Jaksoimme vähän shoppailla vielä syömisen jälkeen, mutta sitten jatkoimme matkaa Bromontiin (Mailista jatkuvasti varmuudeksi vuoksi nesteyttäen). Tässä pow wow ostokset:

Päivä 2 (sunnuntai): Seuraava aamuna molemmat lapset heräsivät virkeinä, ja aloitimme aamun hakemalla munia kanalasta.

Sen jälkeen ajoimme läheiseen pikkukaupunkiin lounaalle, jäätelölle, ja kahlaamaan veteen.

Tämän päivän varsinainen tarkoitus oli käydä Quebecin (Kanadan? Pohjois-Amerikan?) pisimmällä kävelysillalla Coaticookissa.

Aika hurjaa oli. Siinä vaiheessa oli jo niin kuuma että luovutimme ja ajoimme takaisin farmille rentoutumaan loppuiltapäiväksi.
Itselläni oli mukana myös kassillinen korjattavia esseitä, mutta onneksi niitäkin oli vähän vähemmän kamala korjata olut kädessä kuistilla.

Päivä 3 (maanantai): Aamupäivällä lounastimme Vincen isovanhempien kanssa jotka tulivat käymään farmilla, ja sen jälkeen ajoimme toiseen reissun pääkohteista: vanhaan kaivoskylään. Siellä osallistuimme molempiin tarjottuihin aktiviteetteihin, eli ensin kullanhuuhdontaan.

Kultaakin kuulemma joskus löytyy tästä rapakosta (ja kultarysäyksen aikaan sitä kai etsittiin oikein tositarkoituksellakin), mutta me löysimme vain yllinkyllin katinkultaa ja kvartsia. Hauskaa se silti oli. 

Vince ei kauheasti kastellut käsiään, mutta otti senkin edestä kuvia.

Kullanhuuhdonnan jälkeen menimme kaivoskierrokselle viereiselle kaivokselle, josta alunperin toivottiin löytyvän kultaa, mutta joka nopeasti muuttui kuparikaivokseksi. Kaivos suljettiin yli 100 vuotta sitten, mutta nyt siellä voi käydä opastetulla kierroksella oikeastaan täysin käsin kaivetuissa käytävissä.

Opimme esimerkiksi että mitä syvemmälle kaivetaan, sitä lämpimämpi kaivoksessa on koska lähestytään maan keskusta. Yli kilometrin syvyydessä on jo yli 30 astetta lämmintä, ja katolilaiset kaivosmiehet luulivat että se johtuu siitä että lähestytään helvettiä (ja pelkäsivät törmäävänsä paholaiseen kun riittävästi kaivetaan). Opimme myös että keuhkotautien takia kaivosmiehet kuolivat noin 35-vuotiaina (mutta kun 14-vuotiaana aloittaa niin onhan siinä jo tehnyt uraa).
Tämä oli suosikkiaktiviteettini koko lomalta!
Kotimatkalla ajoimme vielä lähellä asuvien kavereiden luokse syömään ja uimaan ennen palaamista farmille viimeiseksi yöksi.

Päivä 4 (tiistai): Toinen reissun kohokohdista oli tähtiobservatoriossa käyminen, jonne suuntasimme viimeisenä kokonaisena päivänä. Pitkän kuivan jakson jälkeen tietysti tänä päivänä sanoi koko päivän, ja illastimme kylän ainoan ravintolan kuistilla ukkosen jyristessä ympärillä. Uskoin kuitenkin koko päivän vahvasti että taivas rakoilisi iltaan mennessä, ja niinhän se rakoili!
Päästyämme (bussilla) Mount Méganticin huipulle vastassa oli näin mahtava auringonlasku.

Seuraavaksi siirryimme sisätiloihin joissa oli ohjelmassa "luennointia" tähtitieteestä, ja tähtitaivaan katselemista teleskoopin kanssa.

Mailis tutkimassa kuuta. Vaikka päivällä oli ollut 30 astetta lämmintä, niin illalla ylhäällä vuorella oli noin 10 astetta, ja kaikilla kylmä villapaidoista, takeista, ja observatorion vilteistä huolimatta.

Tähti-ilta loppui vasta yhdentoista jälkeen, ja vaikka Mailis oli kiukkuinen siitä että emme suostuneet jäämään katsomaan tähtiä toisella teleskoopilla vuoren juurella, me muut olimme jo ihan valmiita sänkyyn siinä vaiheessa. Viimeiseksi illaksi olimme varanneet mökin pienestä Bed&Breakfastista observatorion läheltä.

Päivä 5 (keskiviikko): Aamupesun jälkeen vuorossa oli aamupala Mégantic-järven yllä.

Ennen kotimatkaa ajoimme järven pohjoispäädyssä olevaan Lac Mégantic -kaupunkiin, jossa oli Kanadan pahin junaonnettomuus viisi vuotta sitten. Yöllä ilman varmuusjarruja parkissa ollut rahtijuna lähti valumaan kohti kaupungin keskustaa, ja ne ei-varmuusjarrujen aiheuttamat kipinät räjäyttivät lastina olleen raakaöljyn juuri kaupungin keskustassa. Kymmeniä rakennuksia ja 47 ihmistä kuoli onnettomuudessa, ja kaupungin vanha keskusta hävisi kokonaan.

Nyt onnettomuuspaikalle suunnitellaan muisto- ja konserttitilaa, mutta toistaiseksi siellä on muuttuva monumentti jossa uhreille saa jättää viestejä. Vietimme hetken kaupungin vanhassa keskustassa ja muistotilassa, ja sitten ajelimme pikkuhiljaa kotiin.

Viimeisen päivän synkemmästä vierailusta huolimatta tämä oli kaikenkaikkiaan varsin virkistävä perhereissu! Mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä mukavampi lasten kanssa on myös reissata. Ensi viikolla reissataankin sitten Suomeen!