Iltapäivät ovat muuttaneet muotoaan koska Mailis ei enää tarvitse tissiä tarhan jälkeen ennen nukkumaanmenoa. Yleensä meillä on siis enemmän aikaa vaikka lukea.
Eilen kuitenkin ihan kaikki harmitti Mailista: ensin se että ei jääty suoraan ulos, sitten se että puettiin, sitten väärät kengät jne. Lopulta jäätiin sisälle kun huudosta ei tullut loppua ollenkaan. Ensimmäisen puoli tuntia pidin Mailista kantoliinassa ja se jopa hiukan rauhoittui (luulin olevani hyvinkin onnistunut äiti), mutta sitten se taas alkoi (ja Vincekin oli vielä koulussa). Tunnin pääpunaisen -huutamisen jälleen puin sen väkisin ja lykkäsin portaille istumaan sillä aikaa kuin puin itse.
Kun pääsin itse ulos pinna niin kireänä että ei mitään järkeä (Mailis huusi edelleen portailla), ihana naapurin isä joka oli ulkona omien lastensa kanssa tuli hyyyyyvin myötätuntoisen näköisenä kädet valmiiksi ojossa sanomaan että "hei jaksatko sä sen kanssa, anna mulle vähäksi aikaa ja mene kävelylle". Arvatkaa vaan otinko tarjouksen vastaan. Takaisin tullessa Mailis olikin jo rauhoittunut ihan vaan varmaan tilanteen vaihdon takia.
Yleensä iltapäivät siis ovat sellaisia kuin yläkuvassa, mutta niinä päivinä kun ei ole ja pitäisi jaksaa lapsen kanssi yksin niin ei voi sanoa muuta kuin että onneksi on kommuuni.
4 kommenttia:
Ensiksi, aivan IHANA kuva!
Toiseksi. Kylläpä Mailiksella oli huono päivä. Mä niin muistan ton, itekin suuttuu niin, ettei mitään järkeä. Teit sitten niinku mäkin. Ulos huutamaan, kyllä maailmaan meteliä mahtuu.
Kolmanneksi. Mä muutan sinne. Ei noin ihania naapureita oo missään!!!
ei ookaan missaan nain ihania naapureita :)
onneksi on sentaan niita kun kaikki sukulaiset on niin kaukana.
Ihanat naapurit! Mä tarvitsisin ehdottomasti tuollaisen ympäristön(ja ne kommuunisafkat) että uskaltaisin edes ajatella lapsia...
-Päivi
ei muuten kun perustamaan kommuunia sinne pohjoiseen :)
ma olen kylla kanssa miettinyt etta ei taalta voi muuttaa pois, ei ainakaan muualle kuin toiseen kommuuniin.
Lähetä kommentti